Juhannus lusittu ja ennakointia tulevaa varten

Juhannus meni mukavasti. Mies paiski töitä (vuorotyön ilot?) ja minä olin kotikaupungissa nautiskelemassa kavereiden seurasta. Olen muutenkin oleillut täällä jo reilun viikon ja vielä jatkuu. Täältä olen saanut kesäksi töitä, toisin kuin opiskelukaupungista. Voi että rakastankin sitä paikkaa! (Lauseesta voi tulkita hippasen ironiaa). Mutta oli kyllä pientä piristystä suhteeseemme olla vähän aikaa erossa. Riemu oli rajaton, kun mies kertoi tulevansa tänään tänne.

Aasinsiltana edelliseen. Mies siis ilmoitti tulevansa tänään tänne, koska olemme löytäneet auton, jota lähtee aamulla katsomaan ja toivottavasti tuo sen minun rakkauven tullessaan. Nykyisessä autossa on pientä vikaa siellä täällä, mutta aivan toimiva peli kaikin puolin. Tilaa ei kuitenkaan ole tarpeeksi tulevaa ajatellen. Meitä kun nyt matkustaa parhaimmillaan kaksi kissaa, kaksi (fyysisesti)aikuista ja lisko +hänen korkeutensa koti. Lähitulevaisuudessa vielä (fyysisesti ja psyykkisesti) lapsi. Tila ei siis millään riitä. Ja uudessa autossa olisi ilmastointi ja toimivat etuikkunat, joista olen nykyisessä saanut vain haaveilla. Toivottavasti siis huomenna pihaan kurvaa uusi(käytetty) ja upea auto! Peukut ja varpit pystyyn!

Nyt äkkiä nukkumaan miehen viereen, kun siitä vielä ehtii nauttia! Huomenna se on taas menoa, kun itse jään tänne töihin ja mies lähtee omiin töihinsä. Nyyh..

Entä jos ei sittenkään?

Olen tässä ruvennut miettimään.. Minulla pyörii kotona jaloissa kaksi pientä tyyppiä, jotka vinkuvat ja haluavat osakseen huomiota. Koko tämän päivän olen saanut juosta kuin lapsen perässä kieltämässä, "sinne kaappiin ei saa mennä!, tuleppa syömään niin rauhoitut!, käyppäs kakalla, jos se helpottais oloa!" ja tätä rataa. Makuuhuoneen hyllyn päällä asustelee lisko omassa pienessä kodissa, ja se jos mikä olisi kiinnostava! Mikään muu juomakuppi ei kelpaa kuin liskon kuppi, mitään muuta ei huvita tehdä kuin katsoa liskoa, joka on istunut samassa kohdassa viimeiset kolme tuntia. Syliin pitää päästä aina ja koko ajan kun joku on tietokoneella. Kierretään tuolia ja huudetaan niin kauan, että joku suostuu syliin nostamaan. Itse ei voida loikkia syliin, kuin harvoin. Liian harvoin!

Kerrottakoon, minulla EI ole jaloissa pyörimässä kahta lyllertävää lasta. Minulla on kotona kaksi KISSAA! Välillä tuntuu, ettei nuo mitään tavallisia kissoja ole. Jotain ihmiskissamutaatioita vähintään, sen verran hyvin osaavat lapsen rooliin asettua.

Mihin me mitään lapsia tarvitsemme, kun meillä on tällainen?

Ja toinen tapaus on tällainen, joka on kuin pohjaton kaivo ruuan suhteen:

Mutta silti niin rakkaat äidin murumussukat!!

Ps. Pistikö kukaan merkille, etten ehkä osaa ihan täydellisesti käyttää mitään kuvankäsittelyohjelmia?

Ja alusta..

Uusi kierto, uudet kujeet. Eipä se viime kiertokaan siis ottanut vielä tuulta purjeisiinsa. Olen tässä miettinyt, kuinka paljolta stressiltä sitä olisikaan aiemmin säästynyt, kun olisi tiennyt, kuinka aikaa vievää tämä raskautuminen on. Ja tiedän ettei meillä tässä ole vielä kauan yritettykkään, mutta pai tö vei. Kun yksi e-pilleri jostain välistä aina unohtui, koko loppu kuun sai miettiä ollaanko sitä nyt raskaana ja voi ei, ja miten olenkaan näin tohelo ja unohdan. Mutta kappas, ei se ihan niin yksinkertaista olekaan! Jos siis alan joskus taas pillereitä ehkäisykeinona käyttämään, tiedämpähän, ettei niistä yhdistä ja kahdista unohtuneista pillereistä niin suurta draamaa tarvitse tehdä.

Olemme ehkä hiukan malttamattomia ja olemme jo nyt katselleet, millaisia vaunuja haluaisimme. Tarkoituksena olisi joku päivä lähteä läheiseen vaunuliikkeeseenki katsastamaan, olisiko jotain superhalpaa, mikä kannattaisi ehdottomasti ostaa jo nyt, kun halvalla saa. Enkä millään tavalla yritä huijata itseäni ja juosta muka tarjousten perässä, m mm..

Jatkampa kodin puunausta, pieni dataus(vai lataus?)tauko tekee hyvää. Tulen taas viimeistään kuukauden päästä oireilemaan.