Olen tässä ruvennut miettimään.. Minulla pyörii kotona jaloissa kaksi pientä tyyppiä, jotka vinkuvat ja haluavat osakseen huomiota. Koko tämän päivän olen saanut juosta kuin lapsen perässä kieltämässä, "sinne kaappiin ei saa mennä!, tuleppa syömään niin rauhoitut!, käyppäs kakalla, jos se helpottais oloa!" ja tätä rataa. Makuuhuoneen hyllyn päällä asustelee lisko omassa pienessä kodissa, ja se jos mikä olisi kiinnostava! Mikään muu juomakuppi ei kelpaa kuin liskon kuppi, mitään muuta ei huvita tehdä kuin katsoa liskoa, joka on istunut samassa kohdassa viimeiset kolme tuntia. Syliin pitää päästä aina ja koko ajan kun joku on tietokoneella. Kierretään tuolia ja huudetaan niin kauan, että joku suostuu syliin nostamaan. Itse ei voida loikkia syliin, kuin harvoin. Liian harvoin!
Kerrottakoon, minulla
EI ole jaloissa pyörimässä kahta lyllertävää lasta. Minulla on kotona kaksi
KISSAA! Välillä tuntuu, ettei nuo mitään tavallisia kissoja ole. Jotain ihmiskissamutaatioita vähintään, sen verran hyvin osaavat lapsen rooliin asettua.
Mihin me mitään lapsia tarvitsemme, kun meillä on tällainen?
Ja toinen tapaus on tällainen, joka on kuin pohjaton kaivo ruuan suhteen:
Mutta silti niin rakkaat äidin murumussukat!!
Ps. Pistikö kukaan merkille, etten ehkä osaa ihan täydellisesti käyttää mitään kuvankäsittelyohjelmia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti